maanantai 16. huhtikuuta 2012

Peikkopaidasta lohikäärmetunikaan

Hups, onpahan vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Alkuvuodesta podin vähän innottomuutta ompeluunkin, mutta valmiita kuvia olisi kyllä olemassa iso liuta. Lähinnä talvipipoista. Kuvat vaan ovat nyt jumissa pojan hajottaman läppärin kovalevyllä. Kovalevy koneessa sentään on kunnossa, eli jossain vaiheessa aion ilostuttaa teitä talvipipoilla näin kevään kunniaksi!

Omalle pojalle tein pari paitaa. Peikkoja ja peukaloliisaa.





Peikkopaidassa ei mitään erikoista. Peikkojersey tilattu aikanaan Hannan Kankaasta ja mustavalkoraidallinen trikoo on Marimekon. Peukaloliisaan halusin jotain "ylimääräistä" ja päätin kokeilla tereitä raglansaumoihin. Muuten onnistuivat ihan mallikkaasti, mutta viimeisen sain purkaa 4 kertaa.. Kivan näköiset nuo mielestäni ovat, joten pitää toteuttaa toistekin.

Tuttuni toivoi tyttärelleen pitkähihaista tunikaa ja kaavakokeiluna toteutin tämän Mail Expressin Ottobresta 1/2012.


Ikasyrin keijutyttökankaan keijut olivat hauskasti juuri taskuihin sopivan kokoiset, joten siksi sitä, mutta olipas varsinainen ongelma yhdistää keijutyyttöön jokin muu kangas varastoistani. Lopulta valitsin tuon joskus Ikasyrin salaisessa tulleen pallokankaan, mutta en vieläkään ole täysin tyytyväinen kangasyhdistelmään. Tunika odottaakin edelleen käyttäjää.

Tuttu saikin sitten täysin erilaisen tunikan ja vielä lyhyillä hihoilla.



Tähän tein taskut ilmettä piristämään, kun vielä löytyi sopivan sävyinen yksivärinen trikookin kaapista. Lohikäärmetrikoo hankittu kauan sitten Sampsukasta ja yksivärinen trikoo on Eurokankaan poistolaarista.

Ompelemattoman alkuvuoden jälkeen innostus ompeluun olisi taas korkealla, mutta aikaa tahtoo löytyä vähänlaisesti. Jostain syystä olen viime aikoina halunnut käyttää yötkin nukkumiseen enkä ompeluun, mikä rajoittaa tätä harrastusta entisestää. Kangasvarastot kaapeissa ovat kuitenkin valtavat, joten tarkoitus olisi saada niitä vähän pienennettyä.

1 kommentti:

  1. Ihania nuo mekot! =) Sivullani sinulle tunnustusta ja samalla liityin lukijaksesi ja jatkan blogisi seuraamista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!