torstai 26. huhtikuuta 2012

Kännettävä huppumekko

Monissa blogeissa olen katsellut ihastellen huppumekkoja, joten päätin kokeilla sellaista itsekin. Koekaniiniksi pääsi ystäväni lapsi, jolle jo alkuvuodesta piti tehdä hieman talvisempi punainen mekko. Se talvisempi jäi tekemättä, mutta sen tilalle päätin kokeillä käännettävää, toiselta puolelta punaista huppumekkoa.

Kaavaa en löytänyt mistään, joten päätin soveltaa itse hupparin kaavasta. Toivottavasti tuli sopiva, vielä ei ole päässyt kokeiluun.

Mekon toinen puoli on luonnonvalkoista tähtitrikoota, joka alunperin oli oma t-paitani. Kiva kangas pääsi nyt parempaan käyttöön tässä. Hupun keskelle jouduin tekemään sauman, sillä muuten t-paita ei olisi riittänyt materiaaliksi. Nyt siitä ei sitten jäänytkään jäljelle kuin pieniä suikaleita.



Toinen puoli on Royal-tuotteen napakkaa punaista trikoota, jota oli huomasti kivampi ommella kuin tuota joka suuntaan venynyttä löysänoloista tähtikangasta. Punaisen puolen helman tein vajaan sentin vaalean puolen helmaa pidemmäksi, jotta vaalea kangas ei vilku punaisen helman alta. Vaalean helman alta punainen saakin vilkkua, kun kantitkin ovat punaiset. Kanttaukset tein kaksinkertaisista trikoosuikaleista. Punaista resoriakin olisi löytynyt, mutta ajattelin, että on kivamman näköinen kun on ihan samaa materiaalia tuo koko punainen puoli.

Kaula-aukon kanssa ei kaikki mennyt ihan nappiin. En saanut kanttauksia kiinni toisiinsa, kuten olin suunnitellut, ja kaula-aukosta tuli hieman syvempi kuin olin suunnitellut. Ihan kohtuullisen hyvännäköinen se on näinkin, joten menköön tällä kertaa. Seuraavaa yritystä varten on kuitenkin opit taskussa.

Tässä näkyvillä hupussa kulkeva vaakasauma.
 

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiva mekko! Ja tuossa puusilmänä kyselin äsken, että on vissiin käännettävä. Ja kun luin tekstin vasta paremmin, sielähän se lukikin =)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköinen mutta mites pesu, eikö tuo punainen värjää vaaleamman puolen?

    VastaaPoista
  4. On pesty ja ei värjäytynyt. Pesin kyllä sellaisen värinkerääjäliinan kanssa, mutta hyvin niukasti siihenkään väriä kertyi. Eli aina kannattaa olla uskalias :)

    Kiitos molemmille kehuista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!