torstai 5. tammikuuta 2012

Nukelle vaatteita

Yksi tuttu oli nukenvaatteita vailla, ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kokeilemaan niiden ompelua. Omalla pojalla on yksi nukke, jonka vaatekerta on ruma ja sen lisäksi vielä kulahtanut, joten siksikin tämä oli hyvin aiheellinen ompelukokeilu. Nyt oli sitten hyvä syy tila,ta muutamat kaavatkin.



Päädyin ihan perusvaatteisiin näin ensikokeilulla ja ihan hyvin onnistuinkin. Nukenvaatteissa suositaan yleensä tarroja, mutta itse en niistä monessakaan yhteydessä niin innostu, kun tarttuvat sinne sun tänne. Muokkailin kaavoja sen verran, että sain tehtyä vaatteet helpoiksi pukea ilman tarroja. Paidassa on aika syvä kaula-aukko ja mekon pääntie on avoin toiselle olalle. Velourit on muistaakseni Hannan kankaasta ajat sitten tilattuja ja raitakankaat ovat Fabriinasta.

Paidan raitatrikoo pääsi resoreiksi housuihin.


Perusvaatekerran jälkeen ajattelin kokeilla fleecepuvun tekoa. Ihan siitäkin syystä, että ompelukalenterissa siinsi myös oikean vauvan fleecepuvun ompelu. Tässä tuli samalla hyvää harjoitusta siis.


Muokkasin kaavaan käänettävät hihan- ja lahkeensuut ja vetoketjun reunaan ompelin resorin, jota jatkoin hupun reunaksi. Vetoketju jatkuu haalarissa hassusti takakappaleen puolelle. Kuvittelin, että se jotenkin helpottaa pukemista noin, mutta ei helpottanut. Lähinnä teki vähän hassun näköiseksi. Ihan helppo puku oli pukea, vaikka aukaisi vetoketjun vain tuohon haaraan asti. Sienifleece on Kangas-Mallalta.



Asun huppu on vuoritettu Ikasyrin leppisjerseyllä.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Pieniä ja pienenpieniä päähineitä

Pienin tähän asti ompelemistani päähineistä tulee tässä.



Ystäväni tytär sai uuden serkun, jolle tein tällaisen viemisiksi. Yksi vauvahattu löytyi itseltä vielä kaapista pyörimästä ja siitä piirsin ja pienensin kaavat. Sen verran summittaista oli homma, että kuvittelin joutuvani tekemään toisenkin hatun. Mutta kaikeksi yllätykseksi tämä ensimmäinen onnistui loistavasti. Peurakangas on tilattu aikanaan Sampsukasta.

Pari talvihattua thinsulatevuorella, joista toinen osoittautui varsinaiseksi vastustusten projektiksi. Ensin esiteltäköön se onnistuneempi.




Hatussa on pääliosa velouria ja vuori fleeceä sekä välissä thinsulate-vanu, johon ompelin vielä korvien kohdille windstopperkangasta. Tein hatusta käännettävän, ja koristelin hieman kumpaakin puolta.






Velourpuolelle aplikoin kruunupäisen madon. Mato on velouria ja kruunu heijastinkangasta. Fleecepuolelle tikkasin pari tähteä.

Ja tässä sitten tämä ei niin onnistunut hattu, tai oikeastaan sen ensimmäinen versio, ja siis se mitä siitä ulkonäöltään piti tulla.




Hatun päälikangas on neulosfleeceä Eurokankaasta ja vuori karvakangasta Kangastukusta. Noiden välissä taas thinsulate ja windstopper. Hattu onnistui muuten hyvin, mutta osoittautui käyttäjälleen malliltaan matalaksi ja jäi otsalta todella korkealle. Tämän epäonnen edessä tartuin saksiin ja halkaisin hatun korvien etupuolelta. Päätin kokeilla pelastaa hatun lisäämällä kaistaleen keskelle leveyssuuntaan, ja tietenkin siis kaikkiin kerroksiin.




Jotta kaistale ei olisi näyttänyt todellakin vain korjausyritykseltä, päätin koristella saumat tereillä raitatrikoosta. Mielestäni tästä tuli hirmu kiva näin, harmi vaan, että se oli vieläkin vähän liian matala oletetulle käyttäjälleen tuosta korvien kohdalta ja jää näin ollen odottamaan jonkun pienipäisen käyttäjän ilmaantumista.


Otsalle aplikoin tassunjäljen heijastinkankaasta.


Samassa materiaali- ja väriskaalassa, mutta ilman korvia ja thinsulatea, valmistui aiemmin toinenkin pikkuinen pipo.








***

Vaikka nämä ovatkin vielä viimevuotisia ompeluksiani, haluan näiden myötä toivottaa mahtavaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni, kuten myös satunnaisemmille vierailijoille. Teitä lukijoitakin on kertynyt jo mahtavat 27! Olen luvusta innoissani.